Toiminnanjohtajalta: Valmentaja tietää parhaiten

Viime päivinä on käyty keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin Hevosurheilu-lehden sivuilla ohjastajan valintaa koskevista rajoituksista. Tapio Kosonen kirjoitti keskiviikkona 1.8. Hevosurheilu-lehden Lukija kynä -palstalla Vieremän raveissa 20.7. sattuneesta tapauksesta, jossa Juha Utalaa (v. 2017 yhteensä 554 starttia ja 43 voittoa) ei voinut vaihtaa Mika Forssiin (v. 2017 1553 starttia ja 278 voittoa) ja Santtu Raitalaan (1241 starttia ja 150 voittoa).

Raviradan Kososelle samassa lehdessä antamassa vastineessa todettiin, että ravikilpailusääntöjen mukaan ohjastaja pitää vaihtaa mahdollisimman samantasoiseen ohjastajaan. Ohjastajien ”samantasoisuuta” mietittäessä ravikilpailujen valvojan tulee ottaa huomioon ohjastajien viimeaikainen kilpailuaktiivisuus – ja käytännössä kaikki vähintään 700 lähtöä vuodessa ajavat ohjastajat voidaan vaihtaa keskenään.

Vieremän vastineessa puhuttiin tosin hieman harhaanjohtavasti vain Utalan ja Forssin starttimäärien erosta, ei edellä mainitusta 700 startin rajasta.  Tähän rajaan Utalalla oli matkaa vain 146 starttia.

Vieremän tapauksessa ohjastajanvaihdosten tekemättä jättäminen tuntuu kyllä jokseenkin hiusten halkomiselta. Ratkaiseeko todellakin jopa alle 150 startin ero sen, että ohjastaja ei ole samantasoinen toisen ohjastajan kanssa? Vieläkin erikoisemmalta ratkaisu tuntuu, jos ottaa huomioon ohjastajien uran kokonaisstatistiikan (kts. Heppa-järjestelmä). Samalla voi myös perustellusti kysyä, että katoaako ohjastajan ajotaito mystisesti johonkin muutaman vähemmän startteja käsittäneen vuoden jälkeen?

Ohjastajanvaihdosten ongelma on siinä, että niihin käytettäviä periaatteita tunnutaan myös sovellettavan eri radoilla eri tavoin. Samana päivänä, kun Kososen kirjoitus julkaistiin Hevosurheilu-lehdessä, Vermossa tehtiin ohjastajanvaihdos, joissa Santtu Raitala vaihdettiin Seppo Markkulaan (Viime vuonna 647 starttia ja 63 voittoa). Markkula ei näin ollen kuulu yli 700 startin ylimpään kategoriaan, joten periaatteessa ohjastajaa ei olisi ohjeistuksen mukaan saanut vaihtaa. Olisihan Vermon raveissa ollut paikan päällä vapaita ohjastajia, jotka olisivat täyttäneet starttimäärien ehdot. Onneksi kuitenkin Vermossa osattiin käyttää maalaisjärkeä ja näkemystä kokonaiskuvasta, ja ohjastajanvaihdos oli mahdollista – vaikka tiukimman tulkinnan mukaan se olikin ”lainvastainen”.

Miten sitten ohjastajanvaihdoksiin liittyvää prosessia voisi kehittää? Yksi keskeinen tekijä olisi, että valmentajan mielipide ja näkökulma otettaisiin entistä enemmän huomioon. Valmentaja on kuitenkin hevosensa paras asiantuntija. Jokainen valmentaja varmasti pyrkii hevosellaan parhaimpaan mahdolliseen tulokseen ja näin ollen valitsee sille omaan asiantuntemukseensa perustuen parhaimman mahdollisen kuskin. Tämä ei ole pelkästään valmentajan tai omistajan etu, vaan se täytyy nähdä viime kädessä myös pelaajien etuna: Valmentaja pyrkii ohjastajan valinnalla optimoimaan hevosensa menestyksen. Tämä, jos mikä, on raviurheilun hengen ja kriittistäkin tarkastelua kestävän, läpinäkyvän ravipelaamisen mukaista. Kuunnellaan siis sitä valmentajaa, eikä tuijoteta yksioikoisesti vain starttimääriä ja piilouduta pykälien taakse. Valmentajalla voi nimittäin olla pointti omassa ehdotuksessaan.

Nykyisen ohjastajanvaihdoksia koskevan ohjeistuksen ongelmana on myös se, että subjektiiviset näkökulmat voivat korostua tietyissä tapauksissa. Valvojan näkemyksessä voi korostua hänen oma henkilökohtainen näkemyksensä ohjastajien samantasoisuudesta ehkä liikaakin. Sama subjektiivisuus näkyy luonnollisesti myös valmentajalla, mutta niinhän sen pitää myös näkyäkin. Ja viime kädessä näistä kahdesta pitäisi kuitenkin enemmän kuunnella valmentajan näkemystä.

Numerotietojen täytyy toki tietyissä tapauksissa olla tukena ohjastajanvaihdoksia tehtäessä ja tiettyjä rajoja tulee edelleen olla, joiden sisällä vaihdoksia voidaan toteuttaa. Ääripäiden vaihdoksia ei edelläänkään tulisi sallia ja C-kortin omaavaa ohjastajaa ei voisi vaihtaa ammattiohjastajaan tai päinvastoin. Rajoja tulisikin erityisesti miettiä uudelleen eniten ajavien (yli 700 starttia vuodessa) ja muutama sata starttia näitä vähemmän ajavien keskuudessa, sillä näissä ryhmissä epäselvyyksiä voi eniten ilmetä ja sääntöjen tulkinnan kirjavuutta voi esiintyä eniten.

Kysymys näiden ryhmien kohdalla on kuitenkin siitä, että viimeaikaisen kilpailuaktiivisuuden ohella otettaisiin laajemmin huomioon myös ohjastajien kilpailu-ura kokonaisuudessaan sekä edellä mainittu valmentajan perusteltu mielipide. Myös sillä on painoarvoa, että ohjastaja tuntee hevosen jo entuudestaan.

Asia tulisikin nähdä kokonaisuutena, jossa tavoitteena olisi kaikkien sidosryhmien (omistajista pelaajiin) huomioiminen. Kokonaisuuden hahmottaminen ja sen kautta tehty perusteltu päätös ovat samalla myös tärkeä osa valvojan sekä häntä tukevan tuomariston ammattitaitoa.

Mikko Korpela
Suomen Ravivalmentajat ry:n toiminnanjohtaja