Hevari.fi Kokelasmeeting 2018 säännöt

  1. Suomen Ravivalmentajat ry, Hevari Oy ja Suomen Hevosurheilulehti Oy järjestävät Kokelasmeeting -kilpailun yhteistyössä raviratojen kanssa. Kilpailusarja ajetaan touko-joulukuussa.
  2. Kilpailuun ovat ensisijaisesti oikeutettuja osallistumaan ammatti- tai kilpailijalisenssin omaavien valmentajien palveluksessa täysiaikaisesti olevat E-kokelaslisenssin haltijat ja toissijaisesti juniorilisenssin J omaavat henkilöt lähdön ensimmäisen palkinnon suuruudesta riippumatta.
  3. Mahdollisessa karsinnassa ovat etusijalla E-kokelaslisenssin haltijoiden ajamat hevoset. Muuten hevoset karsitaan normaalin karsintasäännön mukaisesti.
  4. Kilpailumatka on vähintään 2000 metriä. Lähetystapa ja sarjamääritys voivat vaihdella.
  5. Kokelaat saavat osalähdöistä pisteitä seuraavasti: 20-14-10-6-5-4-3-2 ja muut hyväksytyt juoksun ajaneet yksi piste. Finaaliin pääsee 12 eniten osalähdöistä pisteitä kerännyttä ohjastajaa. Finaali ajetaan Lahden Jokimaalla lauantaina 29.12.2018.
    Pistelaskussa ovat mukana vain E-kokelaslisenssin omaavat kokelaat.
  6. Osalähtöjen voittajat palkitaan Hevari Oy:n lahjoittamalla tavarapalkinnolla ja voittajahevonen loimella. Kilpailun voittaja palkitaan Hevari Oy:n lahjoittamalla lahjakortilla. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkitaan Hevosurheilu -lehden lahjoittamilla palkinnoilla.
  7. Muilta osin noudatetaan voimassa olevia Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjä. Kokelasmeetingin säännöistä seuraavia tulkintoja tekee Suomen Hippoksen kilpailutoimisto yhdessä Suomen Ravivalmentajat ry:n kanssa.hevari uusi logo.png 

Hevari.fi Kokelasmeeting 2018 -kilpailun pistetilanne VIII osalähdön (10.8.2018) jälkeen:

1. Niki Finnström 45
2. Alexis Pyykkönen 43
3. Iivari Nurminen 39
4. Sami Nummi 36
5. Antti Veteläinen
35
6. Kimi Pesonen 34
7. Olli-Pekka Holopainen 31
8. Arna Ruohomäki 30
9. Sandra Kortekallio 25
10. Taneli Säde 23
11. Joni-Petteri Irri 22
12. Tiia Viljanen 20
12. Jutta Ihalainen 20
14. Toni Ripatti 18
15. Tamara Skutnabb 12
16. Niko Huuskola 11
17. Matti Juutila 10
17. Markus Rauhala 10
19. Victor Björkroth 6
20. Terri Lehtonen 5
21. Minna Rampa 4
22. Tiina Mikkola 3
23. Riku Salminen 2
23. Sanna Kumanto 2
23. Anu Penttilä 2
26. Emma Väre 1
26. Miia Myllymäki 1
   

 

Kokelas- ja oppilasmeetingin aikaisemmat voittajat

2017 Emma Väre & Joni-Petteri Irri
2016 Antti Veteläinen
2015 Jukka Torvinen
2014 Olli Koivunen (pistekilpailun voittaja Hannu Torvinen)
2013 Emma Väre (pistekilpailun voittaja Hannu Torvinen)

Pääyhteistyökumppanit

logo_toto.pnglogo_st1.pnglogo_agrimarket_racing.pnglogo_custom.pngHu-7o-logot.pnglogo_lvi_vallo.jpgsiipiveikot_logo.pnglogo_biofarm.pnglogo_blackhorse.pngtilitoimisto-ollikainen.pngvermo.pnguusi hippos.pngsavon_elainsairaala.pnglogo_allomeera2.pngHevari logo.png